|
 _______________________________________________
Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia mieslaulajia ja loistava tunteiden tulkitsija, jonka suosio ulottuu koko kansan keskuudessa etelästä pohjoiseen. Pentti on saanut uransa aikana kaksi kultalevyä ja yhden platinalevyn ja hänen levyjään on myyty kaiken kaikkiaan yli 150 000 kappaletta. Viime vuonna Pentillä oli menestyksekäs 25-vuotistaiteilijajuhlakiertue Minun tieni, jonka nimi kuvasi osuvasti Pentin tapaa kulkea omaa taiteellista tietään. Tätä tietään hän jatkaa julkaisemalla uuden albumin Rakastan Elämää 30. päivänä syyskuuta, jonka myötä hän lähtee laajalle koko Suomen kiertuelle, joka jatkuu joulukonserttikiertueena vuoden loppuun.
Pentti Hietanen syntyi Tampereella vuonna 1958. Pentillä on ollut lapsesta saakka voimakas tarve esiintymiseen ja hän perustikin ensimmäisen bändinsä Ruustukin Pirkkalan lukiossa. Tämän jälkeen hän opiskeli klassista laulua Tampereen konservatoriossa ja ulkomailla ja esiintyi laajalti eri ooppera-, operetti- ja musikaalirooleissa. ”Olen aina halunnut oppia laulamaan hyvin, riippumatta musiikkityylistä. Jotkut onnistumisen hetket erilaisilta estradeilta ovat painuneet mieleen erityisen rakkaina ja merkittävinä. Yhden ja urani kannalta ehkä kaikkein tärkeimmän illan sain kokea Savonlinnan Oopperajuhlilla vuonna 1986, jolloin olin ollut Aida-oopperassa mukana vain solistiharjoittelijana. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin sen verran, että jouduin yllättäen yhdessä esityksessä ”lainaamaan ääntäni” sairastuneelle miespääosan esittäjälle. Tuo tapahtuma ylitti silloin uutiskynnyksen ja oli siten tietysti ratkaisevan tärkeä ponnahdus suuren yleisön tietoisuuteen.”
”Muistan suurella lämmöllä myös Carmenin Don Josén roolia, joka oli debyyttini Kansallisoopperassa sekä Helsingin kaupunginteatterin kahta musikaalia, West Side Storya ja Les Miserablesia, jotka molemmat olivat suuria yleisö- ja arvostelumenestyksiä ja lujittivat siten asemaani musikaalilaulajana. Toiselta äärilaidalta sain muutama vuosi sitten toteuttaa pikkupojasta asti sisälläni kantamani unelman omasta rocklevystä ja sen myötä televisioidusta ’On The Rocks’ -konsertista Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella. Edellä mainitut ovat varsinaisia ”kerran elämässä” – tilanteita, mutta se ei tarkoita sitä etteivätkö muut esiintymiset ole yhtä tärkeitä – päinvastoin – rakastan laulamista joka tilanteessa; niin konserteissa, rooleissa, kirkoissa, yritysten ja yksityisten juhlissa. Klassisen musiikin kausi toi mukanaan tenori-nimikkeen, josta haluaisin vähitellen luopua. Siirryttyäni ns. crossover –musiikin esittäjäksi en enää koe titteliä oikeaan osuvaksi, vaan kutsuisin itseäni mieluiten laulajaksi. Sen ammattimääritelmän alla voi tulkita kaikkea haluamaansa laidasta laitaan.”
Pentti Hietaselle suomalaisuus on aina ollut tärkeä asia – ulkomaiset pidempiaikaiset kiinnitykset eivät ole suuremmin houkuttaneet. Perhekeskeisenä henkilönä hän kertookin olevansa kiitollinen siitä, että työtilaisuudet kotimaassa ovat mahdollistaneet asettumisen kauniiseen Kangasalan kulttuuripitäjään, keskelle Suomea, mistä on hyvä lähteä keikkamatkoille joka ilmansuuntaan.
|