Warning: Creating default object from empty value in /home/penttihi/public_html/wp-content/themes/Hietanen/framework/theme/bd-admin-functions.php on line 205
Info |

Laulaja Pentti Hietanen on poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija, joka viihtyy ja viihdyttää sekä suurilla estradeilla että pienissä klubeissa. Häneltä luontuvat yhtä vakuuttavasti niin vaativat oopperaroolit, kirkolliset teokset, operetti- ja musikaaliroolit kuin viihde- ja rockmusiikkikin.
 
Pentti Hietanen on kuulunut jo pitkään rakastettujen suomalaisartistien joukkoon. Siitä kertovat kova suosio konsertti- ja keikkarintamalla sekä Hietasen menestyksekkäät albumit. Hänen ensimmäinen albuminsa ”Katseesi kertoo sen” (1998) avasi tien uudelle suomalaiselle viihdemusiikille. Samalla tyylikkäällä ja sadunhohtoisella linjalla jatkoivat myös Pentin seuraavat albumit.
Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia  mieslaulajia ja loistava tunteiden tulkitsija, jonka suosio ulottuu koko kansan keskuudessa etelästä pohjoiseen. Pentti on saanut uransa aikana kaksi kultalevyä ja yhden platinalevyn.

”Lauluni” (1999), ”Kyynelten kiertorata” (2001), ”Joulun Ihme” (2001), ”Huominen” (2003), ”38 kauneinta laulua” (2004) sekä rocklevy ”On The Rocks” (2005) ovat löytäneet vankan ihailijajoukon sekä kotimaassa että ulkomailla. Albumi ”Con Amore” (2007) ei sekään jätä ketään kylmäksi. Italia-henkisellä albumilla Pentti Hietanen tulkitsee kevyen musiikin italoklassikoita sekä alkuperäiskielellä, että myös suomeksi.
Albumi ”Rakastan elämää” (2009) sisältää mm. hienon sävelmän ’Yö väistyy’ TV-sarjasta ’Karjalan Kunnailla’ sekä kolme muuta uutta kaunista, suomalaista sävellystä ’Kesäyönä’, ’Meri ja taivas’ sekä ’Ikävä’. Harvinaisempana numerona levyltä löytyy ’Vanhan kirkon puisto’ (MacArthur Park) sekä klassikko ’Silta yli synkän virran’.

Jouluksi 2012 on valmistumassa koko Hietasen perheen joululevy.